Kaksplus.fi

perjantai 13. helmikuuta 2015

Raskausviikko 13+0

Tänään tuli täyteen kolmastoista raskausviikko ja näin pyörähti käyntiin 14 viikko. Ihan raskauden alku meni matelevaa vauhtia, sitä  vain odotti kuulevansa ekaa kertaa pienen sykkeet ja sitten odotti jo malttamattomana ja jännittyneenä nt-ultraa. Pari päivää sen jälkeen oli kasassa 12 raskausviikkoa ja pystyin hieman huokaisemaan. Nyt viikot tuntuu menevän huimaa vauhtia eteenpäin. :)

Minulla on ollut hieman pahoinvointia, mutta todella lievää. Alussa pahoinvointia helpotti trio jäätelö, jota mussutin vähän joka välissä. Sitten pahoinvointi hieman voimistui ja siihen helpotti imeskeltävät kovat (kirpeät) karkit. Joskus viikon 12 jälkeen pahoinvointi alkoi hellittää ja enää sitä on satunnaisesti. 

Väsymys on ollut kovaa joulukuusta asti. Minulla on hb yleensä 148 ja tammikuussa se oli 129. Sen huomasi kyllä heti että se oli laskenut, mutta nyt väsy on vain iskenyt kovempaa ja veto on välillä ihan pois. Veikkaan siis että hb on laskenut entisestään. Olen alusta asti syönyt raskausajan vitamiineja jotka sisältää myös rautaa että pysyn jotenkuten tolpillani. 

Tänään otin ensimmäisen masukuvan ja lähinnä näytän vain siltä että herkut on maistunut liian hyvin. :) No mutta kyllä siinä jo pientä kumpuakin näkyy (toiveajattelua). :)


Painoa on tullut alusta jo ihan kiitettävästi. Ainakin se kolmisen kiloa ellei jopa neljä!! Tosin minulla se menee joka raskaudessa näin. Alussa tulee aina painoa reippaammin ja sitten se tasoittuu (toivotaan että nytkin). Muuten on oikeestaan ihan sama mitä pistelen suuhuni mutta auta armias kun olen raskaana niin jokainen herkku tarttuu kiinni. Ei tarvii kun ajatella suklaata niin jo on sen edestä painoa saatu lisää. Painoa on edellisissä raskauksissa tullut aina 16-20 kg ja nyt tarkoitus olisi pitää se maksimi siinä 16 kilossa, mutta nähtäväksi jää kuinka se onnistuu.

Mieliteot vaihtelee päivittäin. Välillä tekee mieli oikein jotakin tulista, välillä salmiakkia, välillä on pakko saada jotakin hedelmää, jugurttia, suklaata tai sitten pitsaa. Joka ilta on kuitenkin ihan pakko saada kuppi kuumaa kaakaota sekä leipää. Vettä pitäisi juoda paljon enemmän. Jotenkin vasta illasta sitten alkaa janottamaan ihan hirveästi. Onnekseni minun ei tarvitse kuitenkaa heräillä öisin vessaan ja nukunkin yöt kuin pieni possu. :)

Odotus on sujunut hyvin nämä viikot ja malttamattomana odottelen että alan tuntemaan pienen liikkeet. Ultrassa istukka oli osittain tuossa edessä joten se saattaa nyt vähentää liikkeiden tuntemista jonkin verran. Maanantaina olisi toinen neuvola käynti ja onnistuisikohan jos skipattaisiin se vaaka osuus kokonaan? :D

Mukavaa alkanutta viikonloppua kaikille ja tervetuloa uusille lukijoille.

16 kommenttia:

  1. Täällä on tullut nyt 16kg ja viikkoja on 33+1. Ei naurata.. Jotenkin niin ahdistavaa tämä painonnousu. Tänään ihan yrittämällä yritin saada juotua sen 3l vettä päivässä, mutta ei, en vain pysty. Hieman alta 2l sain juotua, mutta on sekin enemmän kuin normaalisti kun vettä tulee juotua alle litra päivässä! Minullakin jano tulee illalla ja öisin, jolloin taas ei viitsi juoda kun se sitten aiheuttaa/pahentaa närästystä..

    Ja kyllä siinä kuvassa pieni kumpu jo näkyi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ihan sama tuon veden kanssa, ei meinaa saada juotua sitä tarvittavaa määrää vaikka koitan sitä joka välissä juoda. Ja samoin ahdistaa tuo painonnousu täälläkin. :/

      Hih, onneksi sen näkee muutkin, odotan niin kovasti masun pyöristymistä kunnolla. :)

      Poista
  2. ihana kuva =) tässähän ihan alkaa melkein kuumetta pukata enempi ja vähempi.....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos heitsu. :)
      Hih, itselläkin aina vauvakuume kasvanut kun nähnyt pyöristyuneitä masuja. Vauvamahat on niin ihania. :)

      Poista
  3. Oikeesti onnea teille niin kovasti <3 raskaus on niin ihanaa aikaa , vaikka rankkaakin. Itsellä lähinnä anemian takia. Pahoinvointia ei ollut kummastakaan. Mut hb oli huonoimmillaan reilut 80 jotain ja monta kertaa oli lähellä etten punasolu tankkauksen joutunut. Jouduin kyllä seurannoissa käymään , mut aina lapsi onneksi sai tarvitsemansa ja itse joutui pärjäämään vähemmällä . Mut hyvä niin<3 äläkä sinä upea vartaloinen nainen huoli raskauskiloista<3 ne kyllä häviää jo muutamassa kuukaudessa sitten. Kunpa vielä joskus itsekin saisin vauvan tuoksuista hetkiä<3 oma 10 kk nuorimmainen tuntuu jo niin isolta , kun mennä viipottaa . Onneksi on vielä aikaa jos Luoja suo<3 onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos noora.♥
      raskaus on kyllä ihanaa aikaa vaikka siihen liittyykoin huolta ja pelkoa alusta loppuun. Hui ompas siellä hb ollut alhaalla. :/ Itsellä ei onneksi koskaan ole noin alas laskenut. Päälle sadan on aina pysynyt.
      Hih, kiitos.:) Viimeksi taisi mennä vuosi että kaikki kilot oli tiputettu pois, mulla kun ei imetysaikana kilot karise vaan tippuu loput vasta imetyksen jälkeen. :)
      Toivon että saatte vielä itsellenne pikkuisen.♥

      Poista
  4. Mulle tuo painon nousu raskausaikana on kaikkein kovin paikka. Eka raskaudessa tuli se 25kg ja oikeesti en koskaan halua olla enää samoissa mitoissa, raskaana tai ilman! Kova työ oli pudotella ne kilot pois, niistä kun tosiaan muutama vain jäi sinne synnärille..:) muutenkin kyllä meikäläisen odottelu on ollut viime raskauksissa aika rankkaa, mutta kyllä sen kestää kun palkinto on niin hieno <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei niistä kiloista niin vain eroon pääse. Itsellä kans jääny synnärille vaan muutama ja imetysaikana ei kilot karise. Vasta kun imetys loppuu alkaa painokin kunnolla laskea. Mulle tuli toisen odotuksessa se 20kg ja niitä oli kyllä niin ilkee tiputella.
      Kyllä se palkinto on vain aina mitä parhain.♥

      Poista
  5. Oi ihanuutta! Paljon hyvää vointia ja jaksamista tulin toivottamaan sekä tietysti kaunista ystävänpäivää! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa <3 siitä se vatsa vaan alkaa kasvaa :) Ja Onnea ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku.♥
      Tuskin maltan odottaa kun masu pomppaa kunnolla esille. :)

      Poista
  7. Voi että kun oli ihanaa lukea tämmöisiä uutisia!! <3 Lämpimät onnittelut teille!! <3 Pieni lapsi on niin suuri ihme. On mukavaa seurata raskautesi etenemistä!! :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...